Miksi Sinatra on tärkeä

Pete Hamillin kirja Miksi Sinatra on tärkeä (alkup. Why Sinatra Matters, 1999, suom. Seppo Loponen) on kaikkea muuta kuin tavallinen elämäkerta. Se on ennemmin esseistinen purkaus, joka kyllä käsittelee tyypillisiä elämänkertateemoja, mutta pysyttäytyy vain muutamassa. Se kertoo keskeisimmät osat Frank Sinatran tarinasta, jossa amerikanitalialaisesta arpinaamasta tuli suuri amerikkalainen ääni, ilman että sen tarvitsee kertoa tarinan jokaista käännettä.

Hamillin tavassa kirjoittaa on samanlaista rauhallista ja sanatonta läsnäoloa kuin niissä hiljaisissa, toisiaan kunnioittavissa miehissä ja heidän savukkeidensa savukiehkuroissa, joita hän kirjansa alussa kuvailee. Hamill on itse ollut mukana tällaisina öinä. jolloin Sinatra ja muutama hänelle läheinen mies istuvat pöydän ympärillä juomassa, tupakoimassa, turisemassa. Lause on lyhyt, virke pitkä; ajatukset kirkkaita, juoni selvä. Joskus lause lähtee lentoon, kuvailemaan, mutta katkeaa yhtä äkisti kuin Sinatra jättää newyorkilaiskapakan aamuyöstä.

Hamillin kirjasta tekee mieli käyttää kulunutta ajatusta pienestä suuresta teoksesta. Pikkukirjassa ei ole monta sivua, mutta jokainen on hirvittävän latautunut. New Yorkin, Frank Sinatran, suuren yksinäisen; ne aistii ajattelemattakin. Hamill kirjoittaa Sinatrasta kuin hän kirjoittaisi runoudesta, tai nuoruuden rakastajastaan; hyväillen, mutta ankarasti, todettavassa pitäytyen. Ehkä siksi Hamillin kirja tuntuu ennen kaikkea realistiselta, kuin se tavoittaisi Sinatrasta jotain sellaista, mihin monta kertaa laajemmat työt vain kykenevät viittaamaan.

Miksi Sinatra sitten on tärkeä? Siihen löytynee paljon hyviä vastauksia, mutta kaunein on se, johon Hamillin kirja vastaa olemassaolollaan: Sinatra on tärkeä, koska ilman häntä ei Hamillin teosta olisi.

Mainokset
Miksi Sinatra on tärkeä

Mother, Brother, Lover

Jarvis Cockerin melko vastikään julkaistu Mother, Brother, Lover. Selected Lyrics -kirja ei tarjoa erityisen paljon uutta, jos Pulpin ja miehen soolotuotanto on tuttua. Eikä tietysti tarvitsekaan. Cockerin teksteissä, niin kuin joskus muissakin hyvissä teksteissä, on ominaisuuksia, joiden ansiosta ne toimivat laulun kontekstissa, ja ominaisuuksia, joiden ansiosta ne toimivat ilmankin sitä.

Cocker on koonnut tarjolle sanoituksia ensialbumin aloitusraita My Lighthousesta (1983) toisen soololevynsä päättävään You’re In My Eyes (Discosong):iin. Mukana on myös Relaxed Muscle -tekstejä sekä Cockerin muille tekemiä sanoituksia, kuten mm. Marianne Faithfullille kynäilty Sliding Through Life on Charm ja Charlotte Gainsbourgille kirjoitettu The Operation.

Ei vaadita kirjallisuuden opintoja huomaamaan, että samalla kun Cockerin ääni on vuosien aikana kirkastunut, on hänen teksteissään ollut jotain leimallisesti cockermaista alusta asti – ei ehkä niin, että hänen tyylinsä (jos sellaista edes on) olisi aina ja heti tunnistettavissa. Silti lähes kaikissa hänen sanoituksissaan on jotain, jonka ainakin kuvittelee cockerismiksi.

Tietyt aiheet tai lauseet toistuvat ja etsivät paikkaansa Cockerin teksteissä. Vaikkei Cockerilta kahta samanlaista tekstiä löydy, on hän ennen kaikkea temaattisesti johdonmukainen. Cocker tarjoaa tekstien valituista yksityiskohdista mielenkiintoista lisätietoa ja valaistusta kirjan lopussa. Se on oiva lisä varsinaisen asian tueksi, etenkin jos tekstit ovat tuttuja.

Sen enempää tekstejä analysoimatta voi todeta, ettei Mother, Brother, Lover ole huono sijoitus (alle 10 puntaa tällä hetkellä esim. britti-Amazonissa), jos Cocker sattuu kiinnostamaan. Lyriikoiden ja alaviitteiden lisäksi kokoelman aloittava esseemäinen johdanto teksteistä ylipäätään sekä niiden merkityksestä Cockerille on erittäin mielenkiintoinen ja valaiseva.

Sanotaan pari sanaa kahdesta muustakin Pulp- ja Jarvis Cocker -aiheisesta kirjasta.

Michael Heatleyn toimittama Jarvis Cocker…In His Own Words (1998) kokoaa tiettyjen aihealueiden/otsikkojen alle Cockerin lausuntoja. Miten Jarviksesta tuli Jarvis, miten musiikki syntyi, mitä hän ajattelee aikalaisistaan, mitä hän miettii muodista jne. Vajaa sata kuvitettua sivua Cocker-sitaatteja siis. Huono puoli: ei minkäänlaista taustoitusta, eli Cockerin/Pulpin pitää olla edes jossain määrin ennalta tuttu, jotta teoksesta saisi mitään irti. Hyvä puoli: ei tarvitse lukea kirjoittajan/toimittajan tulkintoja mistään. Nähtävästi kirjasta pyydetään britti-Amazonissa tällä hetkellä käytettynä yli 50 puntaa. Maksoin omastani noin kaksi puntaa, mitä pidän jopa vähän korkeana sisältöön nähden.

Mike Wilsonin Pulp (1997) on selkokielinen kirja aiheestaan. Lauseet ovat lyhyitä, tekstiä on vähän ja fontti on reilun kokoinen – suuri osa sivuista on tyhjän peitossa. Sisältöä ei siis ole kuin hyppysellinen. Esille nostetaan mm. yhtyeen treenaaminen Cockerien olohuoneessa, Michael Jackson -kohtaus, Jarviksen rullatuoliin päätynyt temppuilu jne. Paljon painoa asetetaan sille, että Cocker on ns. tavallisen ihmisen asialla. Kirja lienee suunnattu ihmisille, joilla on luku- ja/tai ymmärtämisvaikeuksia. Tiivis, mutta myös hyvin rajoittunut teos. Vain asianharrastajille tai keräilijöille.

Mother, Brother, Lover

Kaksi syytä pitää Jontista

Jontti

1. Jo Jodarokin kanssa tehty Uuden ajan avaruususkonto (3rd Rail Music, 2009), mutta viimeistään tuore soolopitkäsoitto Yhden miehen kultti (3rd Rail Music, 2011) vakiinnuttavat Jontin paikan suomiräpin virallisena salaliittohörhönä. Ei voi olla kunnon salaliittohörhö, jos jutut eivät ole uskottavia. Jontilla on. Toki jos seisoo Rauni-Leena Luukanen-Kilden vieressä, mikä tahansa näyttää todelta. Silti Jontilla on kouriintuntuva taito tuoda astraali ja kulissientakainen ruohonjuuritasolle.

2. Hyvät räppärit ovat usein hyviä tarinankertojia, Jonttikin. Mikä vielä parempaa, Jontti kertoo usein epätavallisia tarinoita epätavallisista asioista, mutta niin kuin se olisi aivan tavallinen stoori naapurin Pentistä tai Tainasta. Jontti tekee sen myös ilman osallistuttamisen usein aiheuttamaa myötähäpeää. Että sinä ja minä voimme löytää itsemme hänen jutuistaan ilman vitutusta siitä, että taiteilijan jokainen solu huutaa, että tässä on nyt biisi 30-kymppisestä helsinkiläisestä, joka on just niinku sä.

Yhden miehen kultti.

Kaksi syytä pitää Jontista