Juhan luona

Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY

Yhteistä [Veijo Merelle ja Juha Seppälälle] on absurdin näkeminen ja kyky ilmaista se lakonisin piirroin.
Antti Majander, HS 27.8.2000

Lisäämme joukkoon Riitta Kylänpään tietämättä kuitenkaan onko se vain haastateltavan vaikutusta.

Suomen Kuvalehden numeron 44/2008 Hän oli Juha Seppälä. Viidelle sivulle levittäytyvä Kylänpään kirjoittama juttu on jaettu seitsemään osaan. Ensimmäinen kuuluu:

Juha Seppälä toteaa puhelimessa, että ”minä en sitten avaudu haastattelussa”.
”Ei Karviassa, sinne on täältä sata kilometriä eikä minulla ole enää mitään siellä”, hän tyrmää ehdotuksen haastattelusta lapsuutensa maisemissa. Porissa työhuoneellasi?
”Kirjoitan kotona.”
Kotia ei saa kuvata eikä perhettä kuvailla. Ehkä jossakin kuppilassa?
”Sopii, missä tahansa kuppilassa.”
Tuuli nostaa vaahtopäitä Kokemäenjoessa. Taivas on pilvetön.
Tiukka kädenpuristus, sääntöjen kertaus – ei yksityiselämää koskevia kysymyksiä. Ravintola Satakunnan tarjoilija tuo ruokalistan.
”Vettä, kiitos.”

Viimeinen osa alkaa näin:

Seuraava aamuna, kotinsa ruokapöydässä Seppälä esittelee haarukkaansa. Se on vanha, pienempi kuin uudet, sisarelta aikoja sitten saatu. Ainoa, jolla kirjailija suostuu syömään. Aterian päälle on välttämättä juotava kahvit.

Odottamaton käänne?

Ehkei, kerta perhettä ei kuvailla, eikä kotia kuvata.

Miksei, kun edeltäneissä viidessä osassa on keskusteltu kirjallisuudesta, taloudesta, poliitikasta ja Seppälän Emil-papasta, eli ei mistään mikä valmentaisi lukemaan esim. tämän:

Seppälä pinoaa olohuoneen pöydällä olevia syksyn kirjauutuuksia.

Mainokset
Juhan luona