Alex James: Bit of a Blur

Alex James on Blurin kolmanneksi tunnetuin jäsen, Damon Albarnin ja Graham Coxonin jälkeen, ja ennen sitä rumpalia. James saattoi kuitenkin olla yhtyeen kovin bilettäjä, kokkelinokka ja naistenmies. Ainakin näin päätellen hänen omaelämäkerta Bit of a Blurin (Little, Brown, 2007) sisällöstä.

(James ei muuten ole Blurin lisäksi ollut erityisen aktiivinen musiikin saralla, ainakaan jos vertaa Albarniin ja Coxoniin. Hän on soittanut ja työskennellyt muutamien nimekkäidenkin artistien kanssa, mutta ei niistä juuri kannata puhua. Sen sijaan hän on palkittu juustontuottaja.)

90-luku oli Jamesille kiihkeää, sex drugs and rock’n’roll:in aikaa. Vuosituhannen vaihtumisen aikoihin ja Blurin tähden hiipuessa – kun Coxon jäi sivuun, Albarnin Gorillaz myi enemmän albumeja kuin Blur ja Jamesin yhdessä mm. Keith Allenin kanssa rustaama futiskannatuslaulu Vindaloo myi enemmän sinkkuja kuin Blur – James pikkuhiljaa rauhoittui, raitistui ja vakiintui.

Tällaisista lähtökohdista olisi helppo olettaa, että kirja katsoo taaksepäin jälkiviisain huomioin. Että kadutaan, tai ehkä vain todetaan että toisinkin olisi voinut tehdä. Vaan miten käy?

James ei kadu hetkeäkään. Miljoona puntaa samppanjaan ja kokaiiniin? No problem. ”Nautin joka ikisestä hetkestä viinan, huumeiden ja naisien parissa”. Piristävää vaihtelua kaikkien ”en muista kasikytluvusta mitään ja nyt harmittaa” -tyyppien rinnalla.

Bit of a Blurin perusteella James on ikuinen pikkupoika, jolla on ollut etuoikeus ja ilo nauttia sellaisesta elämästä, josta hän on nauttinut. Nautintoaineiden ja seksuaalisten ilojen lisäksi lienee paikallaan mainita lentäminen, avaruuden harrastaminen jne. – monen pienen pojan unelmia.

Ja nauttinut James on, ja se on yksinomaan hyvä juttu. Lukijankin kannalta on nimittäin hienoinen ero sillä, että kirjan päähenkilö vetää samppanjaa ja kokaiinia mallityttöjen kanssa koska se on hauskaa, ja sillä että hän etsii likaiselle heroiinipiikilleen suonta samalla kun ruma huora yrittää ottaa häneltä suihin.

James kirjoittaa melko englantilaisesti, huolettomasti ja kevyesti, mutta silti älykkäästi. Hän on hyvä sanankäyttäjä, ja kirjoittamisesta onkin tullut osa hänen nykyelämäänsä. Bit of a Blur on ihan viihdyttävä, fragmentaarisista muistoista koostuva kirja, jonka James on hitsannut mukavan yhtenäiseksi tarinaksi. Se ei paneudu mihinkään erityisen syvällisesti tai pieteetillä, vaan on ennemminkin miehen lempijuoman kaltainen: kevyt ja pirskahteleva keskiviikkoiltapäivän innostava nousu, josta paluu arkeen oikean maailman pariin on lyhyt ja onneksi lähellä.

Mainokset
Alex James: Bit of a Blur