Levyvuosi 2012

Vuosi on melkein loppu, joten tässä minun viisi penniäni vuoden 2012 julkaisuista.

Levyvuotta on omalla kohdalla leimannut se, etten ole kovin paljon ehtinyt tai jaksanut haravoida läpi uusia julkaisuja, ja onkin tullut pääosin seurattua vanhojen tuttujen tekosia. Osittain se johtuu siitä, että on ollut vähemmän mahdollisuuksia ja aikaa kuunnella musiikkia kuin pitkiin aikoihin. Vastavuoroisesti muutamia levyjä on sitten tullut kuunneltua selkeästi enemmän kuin mitään vuosiin.

Jos kuuntelumäärät kertovat laadusta, ovat Kevinin Ebb and Flow sekä Dr. Johnin Locked Down vuoden levytapaukset allekirjoittaneelle. Molemmat ovat pyörineet niin usein soittimessa, että niissä on oltava kuuntelua kestävää syvyyttä. Kumpikaan ei toisaalta ole erityisen vaikea levy. Ennemmin ne tekee mieli luokitella aikuisorientoituneiksi sillä lailla kuin AOR on pehmeää, melodiakylläistä ja helppoa. Sekään ei ole moite, vaan merkki miellyttävyydestä, minkä ei aina tarvitse tarkoittaa kuuntelijoiden aliarviomista.

Kolmas omissa kirjoissa klassikkoasemaan nouseva levy tältä vuodelta on New Garden Orchestran Le Depart. Myös sitä olen kuunnellut uudestaan ja uudestaan, enkä vieläkään osaa erityisen tarkasti eritellä, miksi. Mutta ainakin koska se yhdistää nätillä tavalla monenlaista jos ei ääri- niin päätä kuitenkin; helppoa ja vaikeaa, kirkasta ja selkeyttämätöntä, improvisoitua ja säänneltyä, melodiaa ja mekkalaa.

Muita hyväksi todettuja ja mieleen jälkensä jättäneitä levyjä ovat olleet Mohelin monenlaisia määrittelyjä pakeneva mölylevy Second Temple ja niinikään jonnekin melupuolelle asentuvan Läskin Ukkoskupu-kasetti. Animal Collectiven Centipede Hz on mainio, muttei henkilökohtaisesti niin sykähdyttävä kuin Merriweather Post Pavilion tai Strawberry Jam olivat. Hieman samanlaista ”vikaa” on uusimmassa The Flaming Lipsin levyssä. Mielenkiintoinen kokonaisuus, nasta levy, mutta vaikea motivoida itsensä enempi kuuntelemaan, kun takataskusta pilkottaa esim. Embryonic. Kolmaskin tällainen levy tulee mieleen, eli Joose Keskitalon Vyötä kupeesi ja tule – hieno levy, mutta.

Hypeallergikoksi olen nauttinut yllättävän paljon sekä Antero Lindgrenin Motherista että Pää Kii -yhtyeen samannimisestä debyytistä. Molemmat ovat loppujen lopuksi suht perus omissa karsinoissaan, mutta ehkä levyjä yhdistää tekijöidensä jonkinlainen vereslihaisuus: on intiimiä, ehkä henkilökohtaistakin, ja se kuuluu positiivisella tavalla. Henkilökohtaisilta ovat tuntuneet myös Neil Youngin & Crazy Horsen molemmat tämänvuotiset julkaisut. Olen molemmista onnistunut nauttimaan suht ehdoitta, vaikka molemmilla kauneusvirheensä on. Oli tietysti jo lähtökohtaisesti ilahduttavaa saada kuulla Crazy Horsea, mutta ei levyjen tehoja laskenut se, että meininki on yhtä ontuvan toimivaa kuin aina ennenkin.

Pikkulevyistä parasta kyytiä ovat antaneet Perikadon täysin periksi antamaton Jälkiteollinen painajainen, Beastmilkin mojova Use Your Deluge, Joose Keskitalo / Mirel Wagner -splitti ja Baxter Stockmanin Romance, vaikka onhan se lähinnä sitä itseään, tosin genretietoudestaan huolimatta erittäin toimivaa. Vähän samalla tontilla toimi Forkboy, jonka ysärillä nauhoitettu tuotanto lyötiin keväällä yksiin kansiin – kiitos siitä kenelle se kuuluu.

Mitäs vielä? Rämpytyspuolelta ainakin aina yhtä väkevän Janne Westerlundin soolo ja Mikael H. & The Siberiansin kesäinen President of the Venice Beach jatkavat eloaan hyllyssäni. Sen sijaan Esko Elomaan ja Viljami Kukkosen hyviksi todetut levyt tuskin tulevat soimaan jatkossa. Ville Leinosen Aaukeaaukeaaukeaa oli mainio julkaisu, mutta Camp Crystal Lakesta en sano vielä mitään. Myös Ruger Hauerista ja Barry Andrewsin Diskosta on vielä liian aikaista sanoa yhtään mitään. Sen sijaan varmaa on, että Laivueen uusi levy on edeltäjäänsä parempi, mutta kuinka paljon selviää ehkä joskus myöhemmin.

Varsinaisia pettymyksiä ei ollut, kun ei ollut sen kummemmin odotuksiaakaan. Ehkä bob hundin uusin oli yllättävän luonteeton. Myös Neil Youngin kirjasta olin odottanut jotain muuta, vaikka ihan mielenkiintoinenhan se noinkin oli. Noin muuten vastaan on tullut lähinnä entisessä määrin levyjä, joita olisi pitänyt rutkasti tiivistää, tarkentaa tai joita ei olisi pitänyt julkaista ollenkaan. Levyjä tulee edelleen vähän joka tuutista ja vähän turhan heppoisella pohjalta. Mutta eipä se tietysti minulle kuulu, kun en jaksa kuunnellakaan.

Mainokset
Levyvuosi 2012